Stockholm och Goldwell Global Zoom '16


Onnea vielä Taijulle ja koko kuvaus tiimille!

Viimeiset viisi päivää vietettiin intensiivisesti Tukholmassa pidetyssä Global Zoom'16 tapahtumassa. Matkamme kohti Ruotsia alkoi Silja Line Olympiaterminaalista. Tavattiin tuttuja kasvoja vuosien varrelta ja yhteishenki tuntui kun useampi sata suomalaista kampaajaa astui samaan laivaa. Lauantaina laivasta poistuttuamme menimme yhteiskuljetuksilla hotelli Clarion Signiin. Aivan mielettömän upea ja siisti hotelli keskellä Tukholmaa. Päivä oli aikaa shoppailla ja illalla Nordic Museumissa oli 'touch of viking'-juhlat. Mahtavia fantasia-kampauksia kantavia malleja odotteli meitä museon portailla kun saavuimme paikalle. Niistä kuvaa tulossa kooste videossa. Illan pääesiintyjänä oli Loreen joka voitti Euroviisut 2012.

Sunnuntaina heti aamusta alkoi tapahtua Stockholmsmässanissa. Global Zoom'16 starttasi käyntiin Color Zoom Live Challenge -värikilpailulla, jossa kampaajamme Taiju edusti Suomea New Talent-sarjassa. Kilpailussa siis 3h aikaa toteuttaa jo ennalta lähetetystä kuvasta samanlainen. Kilpailussa oli todella korkea taso ja paljon hienoja töitä oli nähtävillä. Yli 30 maasta kolme maan parasta kolmessa kategoriassa kilpailivat voitosta. Kategoriat olivat Creative, New Talent ja Partner.



Tässä kuvassa näkyy hyvin kuinka hienosti Taiju sai toteutettua aivan kuvan näköisen työn.

Sunnuntaina pääsimme myöskin näkemään KMS Californian uutta muotia sekä maailmalla hyvin tunnetun Shane Bennetin hiusnäytöstä. Ilta huipentui The Clobessa, jossa julkaistiin uusin Color Zoom'17 muoti sekä kilpailun voittajat. Valitettavasti Suomen sijoituksia emme vielä tiedä, mutta voitot menivät Australiaan, Venäjälle sekä USAhan.

                                         Kuva : @Goldwell Color Zoom facebook
                                         Kuva : @Goldwell Color Zoom facebook

Tässä kuvia uudesta Color Zoom- kokoelmasta. Nyt rikottu on IN. 80-luku palaa hiuksiin. Tervetuloa tutustumaan liikkeellemme uusiin kirjoihin, joista näkee tämän hetken trendit.

Maanantai päivä meni seuratessa koulutuksia sekä hiusnäytöksiä , joista lisää nähtävillä videolla joka yritetään saada mahdollisimman nopeasti tehtyä. Maanantai-ilta päättyi hulppeassa Cafe Operassa läksiäis juhliin.

Viimeiset kaksi päivää oli intensiivistä oppismista täynnä. Nyt innolla ja inspiroituneena tekemään ja kokeilemaan uutta Goldwellin muotia! Muistuttaisin vielä että Goldwellin StyleSign-muotoilutuote sarja uudistuu. Ihania uusia tuotteita tulossa toivottavasti muutaman viikon sisään liikkeellemme.

Tästä siis kaikki alkoi... Kampaajamme Taijun luoma upea työ sijoittui Goldwell Color Zoom-kilpailussa ensimmäiseksi Suomen New Talent kategoriassa. Kuvasta vastaa Mikko Karekivi ja mallin ehostuksesta meikkaajamme Anri Karhu. Suomen karsinnoissa jo ensimmäiseksi sijouttunut työ voitti vielä kansainvälisten tuomareiden silmissä Suomen 1.sijan. Tämä tarkoitti viime viikonlopulle Ruotsin reissua, jossa Taiju ja kuvan malli kilpailivat kansainvälisessä Global Zoom'16 tapahtumassa muiden kansainvälisten kilpailijoiden kanssa.

Tässä muutama kuva kuvauspäivältä...